keskiviikko 1. elokuuta 2012

Metroinhotusta ja puistokauhua

Ihan hirveitä hyttysenpistoja mulla jalassa. Eka päivänä ne turpos tosi isoiksi, sitte eilen muuttu punasiksi ja nyt ne on lähinnä mustelmien näkösiä.. :E Onneksi on ollu pilviset säät nii ei TARVI käyttää shortseja nyt joka päivä. Silti on kyllä lämmintä, että pitkissä housuissa on sitte omat ongelmansa..

Tuli mieleen että varsinki East Sidelle menevissä metroissa on aivan järkyttävvää olla ku ne pysähtyy ja ovet aukeaa. Sieltä nimittäin puskee semmosta virtsan hajusta kuumaa höyryä jostain sieltä junan raiteiden alta tai jostain..?! Muutenki ku on tosi kuuma ja kostea ilma niin tuo on mun ehoton inhojuttu juuri noissa junissa. Eilen oli myös tukalaa, koska, no, en saanu istumapaikkaa niin seisoin ihan liiskassa, mutta mun eessä istu semmonen mies, jolla oli järkyttävän rasvaiset ja haisevat hiukset.. Sitten jos yhtään kallistuin taaksepäin tunsin takana olevan miehen hengityksen omassa kuontalossani.. ja haistoin sen älähtäneen deodorantin + muutenkin olin lähestulkoon sen sylissä. (Ja kyseessä oli n. 50v ukkeli..) 

Viime viikolla oli torstaina Niinan synttärit. Yritin järjestää jotain pientä kivaa yllätystä, ja toin vähän herkkuja ja pienen lahjan ku tulin töistä. Sitten meitä oli auto hakemassa puoli 7 ja ajettiin kaupungin läpi Tao-nimiseen ravintolaan. Ruoka oli varmaan parasta, mitä oon täällä syönyt!! Eli ei ihme, että jopa mun all time favourite on bongattu kyseisestä paikasta. Essi lähti tässä vaiheessa kotiin, ku sillä oli töihin perjantaiaamuna. Me muut mentiin Bishops & Barons -nimiseen paikkaan, koska siellä piti olla Euro Circlen DANCE Partyt.. Niistä juhlista oli kuitenki tanssi kaukana, koska se oli ihan tupaten täynnä, eikä siellä ollut edes tanssilattiaa, lol. Ja tuli myös "mukavia" flashbackeja kyseisestä paikasta kun tajusin että oon käynyt siellä kerran aiemminkin, hyy... ;S No, Raunaq ja Christofer liittyivät seuraamme siellä ja jatkettiin matkaa johonkin toiseen baariin, jonka nimestä ei ole mitään tietoa, mutta hassu sattuma oli, että siellä oli suomalainen bartender, Hanna. Hanna kerto, ettei siellä käy KOSKAAN suomalaisia, ja kieltämättä oli vähän random paikka :-D Tavattiin siellä myös yks random venäläinen, joka oli ollut Nokialle töissä Helsingissä 8 vuotta.. Se oli pelottava tapaus, mutta häippäs sitte, ku se meinas oksentaa meiän pöytään. Noora lähti sieltä sitten kotiin ja me jatkettiin vielä tanssipaikan metsästämistä. Ei löyetty, mut löyettii semmonen Hookah-bar (tässä kohtaa pakko kertoa ku nauratti kovasti: Ihana Niina, kun haluttiin poikien kans ostaa sille lahjaksi viinipullo ja "hookah" niin Niina ymmärsi sen sanan hookah vähän eri tavalla ja oli silleen "SIIS _MITÄ_ TE AIOTTE MULLE OSTAA!?!?!" : DDDDD) No joo, ja sitte toinen hauska juttu (kaikki pojat joille oon kertonu tän nii ei oo pitäny tätä hauskana mutta me naurettii ihan litkana Niinan kans, nii en sitte tiiä..) oli ku oltiin kävelemässä ja yhtäkkiä alko kuulua hirvee pauke jostain ihan läheltä niin mää hyppäsin oikeen Niinan kaulaan ja paniikissa kiljasin että "IS IT A GUM????" ..kun tarkoitus oli siis sanoa gun.. Poikien mielestä ei ollu yhtään hauskaa, veikkaan että ne ei vaan tajunnu ;) Ja tosiaan, ne paukaukset oli ilotulituksia.

Ollaan nyt jostain syystä kovasti hengattu East Villagessa, eli Manhattanin Itäpuolella ja alhaalla. Itse asiassa kuulin tämmösen ehkä urbaanin legendan, jos joku haluaa ottaa selvää, onko tää totta niin arvostaisin kovasti!! Elikkä siellä East Villagessa on semmonen puisto, ja tarina kertoo, että ennen ku se alue "putsattiin" (siis se oli ennen niin vaarallista aluetta, että valkoihosena & naisena siellä olis ihan takuulla tullut vähintään ryöstetyksi, ja todennäkösesti ammutuksi vielä noin parikymmentä vuotta sitten) niin siellä puistossa eräs poika tappoi oman tyttökaverinsa, palotteli sen ruumiin, ja teki siitä _keittoa_ ja TARJOILI SITÄ IHMISILLE SEURAAVANA PÄIVÄNÄ!!! Hyi, unohan aina kuin karmiva tuo tarina on, ennenku kerron sen :-DD Tämän kuulin siis eräältä paikalliselta, meiän tutulta, jonka veli on poliisina täällä.

Äh, näihin tunnelmiin on pakko jättää tällä kertaa ja mennä nukkumaan. Huomenna saan kuvia Niinalta, niin lisään ne ja kirjotan sitten lisää! Edellisen päivityksen piti jatkua, mutta jostain syystä en saa Killersien keikalta ottamaani videota ladattua. Typerä blogger. Tässä kuitenkin jotain kuvia ees..

Grand Central

Donitsikakku ja kynttilän sytytys!

Lincoln Centerillä yöhippalointia

NII KERTA.

2 kommenttia: